KUNTATALOUTTA PITÄÄ HOITAA NIIN KUIN OMAANSA - VASTUULLISESTI

Velat on maksettava, enempää ei voi tuhlata kuin tienaa, pahan päivän varalle pitää säästää ja tulevaisuuteen kannattaa investoida. Pidetään huolta siitä, että rahaa riittää myös tulevaisuudessa. Ensin on hoidettava välttämättömät asiat kuntoon, sitten voidaan katsoa josko rahaa riittäisi kivoihin juttuihin. Tavoitteeni on, että kunnallisveroa ei nosteta valtuustokauden aikana. Helsinkiläisten rahat tulee käyttää helsinkiläisten hyväksi eikä niitä tule lähettää ulkomaille arvaamattomiin käsiin. Syksyllä 2024 valtuusto päätti SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton päätöksellä myöntää 350 000 euroa Gazaan, jota johtaa de facto terroristijärjestö Hamas. Näin ei olisi saanut koskaan tapahtua. Vastustin aloitetta ja jätin asiassa eriävän mielipiteen valtuuston kokouksessa.


Terveydenhuolto ja koulutus ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan selkäranka. Talous on väline sen ylläpitämiseksi ja vastuullisuus vaadittu piirre sen toteuttamiseksi. Sitten jos - ja valitettavasti yhä useammin kun - tekee tiukkaa, etsimme ratkaisun, jolla suunta käännetään. Työn verotus on Suomessa jo tapissa. Verotusta ei voi enää kiristää. Sen sijaan palveluja on pystyttävä tuottamaan fiksummin ja tehokkaammin.

Kokoomuksen mielestä ihmisten pitää saada mahdollisimman pitkälle itse päättää, miten he omat rahansa käyttävät. Jätemaksujen, sähkönsiirtomaksujen, vesimaksujen tai muiden maksujen korottaminen joka vuosi ei saa olla tapa paikata kunnan heikkoa taloustilannetta. Ensin on aina tehtävä kaikki mahdollinen tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Helsinki tarvitsee kriisien aikana ja sen jälkeen johdonmukaisuutta ja vakautta. Katse täytyy pitää perusasioissa - suomalaisten terveyden, koulutuksen, turvallisuuden, huoltovarmuuden, työn ja talouden turvaamisessa.