Kotoutumispolitiikassamme on paljon kehitettävää, Seida Sohrabi kirjoittaa.

JULKISUUDESSA on keväästä lähtien puhuttu runsaasti ns. kunniaväkivallasta, jossa suku, yhteisö tai perhe varjelee viiteryhmänsä kunniaa rankaisemalla häpeää aiheuttanutta yksilöä väkivallan, kontrollin tai paineen keinoin. Yleensä uhrina on tyttö tai nainen, mutta myös pojat tai miehet voivat joutua kunniaan liittyvän väkivallan kohteiksi.

Keskustelu aiheesta on käynyt kiivaana. Nyt olemme juuri siinä vaiheessa, jossa meidän tulee pohtia toimia, jolla kitkeä tätä pitkään piilossa ollutta ilmiötä.

On hyvin tärkeää, että tästä aiheesta käydään laajalla rintamalla keskustelua. Esimerkiksi kansanedustaja Saara-Sofia Siren (kok) ja opetusministeri Li Andersson (vas) ovat ansiokkaasti ottaneet aiheeseen kantaa Ilta-Sanomissa 19.8.2019, jossa käsiteltiin lasten katoamisia kouluista. Kuten Andersson toteaa, aihetta on tärkeää lähestyä ratkaisukeskeisesti. Kouluilla pitää Sirenin mukaan olla hyvien yhteyksien lisäksi myös työkaluja puuttua epäilyttävään toimintaan.

NÄMÄ pienet toimet eivät yksin riitä katkaisemaan toimintatavan siirtymistä seuraaville sukupolville.

Olisi perustettava työryhmä, jossa pohdittaisiin esimerkiksi kotouttamisvaltuutetun tai -viraston yksikön perustamista sisäministeriön alaisuuteen. Erillinen kotouttamisvirasto keskittyisi nimenomaan asioihin, jotka liittyvät integroitumiseen. Virasto tai valtuutettu olisi suoraan vastuuvelvollinen sisäministeriölle. Se keräisi dataa ja tilastoja ja antaisi muutosehdotuksia kotoutumiseen liittyen sekä ottaisi kantaa.

Kotoutumispolitiikassamme on paljon kehitettävää. Pakolaisnuorten tuki ry:n toiminnanjohtaja Meri Kianto nosti Helsingin Sanomien mielipideosastolla esille tärkeän näkökulman, jonka moni jakaa: "Vanhempien osattomuus ruokkii kontrollointia". Kianton mukaan vanhempien täytyy käydä töissä ja heillä pitää olla oma elämä, jottei heidän aikansa kuluisi lasten kontrollointiin. Tämän toiveen ovat ilmaisseet nimenomaan maahanmuuttajanuoret. Nuorten mukaan vanhemmilla ei ole tiivistä yhteyttä suomalaiseen yhteiskuntaan, ja varsinkin äidit jäävät liian usein kodin seinien sisäpuolelle.

Muistan kun oma seitsemänhenkinen perheemme saapui Vaasaan. Lapset laitettiin joko kouluun tai päiväkotiin, isä pääsi kielikursseille ja äiti jätettiin kotiin. Äitini oli luku- ja kielitaidoton ikäiseni nainen, joka oli joutunut elämänsä aikana pakenemaan kolmesti. Hän jätti kaiken taaksensa. Suomessa hänen elämänsä pyöri pienten lasten ympärillä. Jos tällainen nainen ei ikinä pääse koulun penkille tai työhön, kuinka merkityksellisenä hän voi elämäänsä pitää lasten aikuistuttua?

Onneksi äitini on elämänsä aikana oppinut luku- ja kirjoitustaitoiseksi, suorittanut ajokortin, saanut paljon ystäviä ja käynyt työssä. Hänen elämänsä pyörii nykyään muunkin kuin lasten ympärillä.

VALITETTAVASTI on myös muunlaisia tarinoita, jossa esimerkiksi mies ei salli vaimolleen vapauksia. Pahinta on, kun yhteiskunta ei tee pelisääntöjä selväksi ja viestiään selkeäksi ja teräväksi. Kotoutuminen ei ole vain oikeus, se on velvollisuus.

Lisäksi olisi tärkeää, että otettaisiin käyttöön kampanja, jossa kunniaväkivallan kierteestä eroon päässyt henkilö kävisi poliisin kanssa kouluissa ympäri Suomea puhumassa kunniaan liittyvästä väkivallasta. Koululaiset ja erityisesti ne, jotka kärsivät kunniaan liittyvästä väkivallasta tai kontrollista, näkisivät konkreettisesti, että Suomessa yhteiskunnan kaikki toimijat auttavat avuntarvitsijoita ja että vaikeasta tilanteesta selviää. Viesti olisi selvä - poliisi ja yhteiskunta auttaa ja on puolellasi. Luottamuksellisesti.

Ennalta estävän toiminnan johtajan, ylikomisario Jari Taposen mukaan toimintamalli on jo käytössä Tanskassa ja siitä on tiettävästi saatu hyviä kokemuksia. Suomen Uutisille antamassaan haastattelussa Taponen toteaa, ettei hän näe estettä, miksei samankaltaista mallia voitaisi kehittää myös Suomessa.

Tarvitaan rohkeutta tehdä uutta, ottaa kantaa ja ajaa ihmisoikeuksia jopa rasistiksi leimautumisen pelossa. Jos emme aja yksilön vapauksia, ihmisoikeuksia, sananvapautta ja tasa-arvoa niin yhteiskunta häviää. Pelko ei ole koskaan pätevä syy saamattomuuteen. Suomi ansaitsee parasta.