KOULUTUKSESSA ON PALATTAVA PERUSASIOIDEN ÄÄRELLE

Kuten presidentti Barack Obama sanoi, Suomessa köyhimmänkin perheen lapsi käy maailman parasta koulua. Me suomalaiset olemme syystä ylpeitä kouluistamme. Kuitenkin koulutuksemme menestymistä vaikeuttaa opettajiemme jaksaminen. Miten tähän on tultu?

Mikä siinä on, että Suomessa kehitetään ja suunnitellaan? Myös sellaista, joka ei uudistusta kaipaa. Opettajien työtehtävät ovat paisuneet ja jaksaminen on äärirajoilla. Tiedän tämän, koska olen itse toiminut opettajana peruskoulussa. Useimmat opettajat kokevat, että työ on liian raskasta. Aikaa ei tunnu löytyvän perusasioihin paneutumiseen. On yhä enemmän työtehtäviä sekä kokouksia, mitkä eivät edesauta opettajien ja oppilaiden hyvinvointia. Jos jokin asia on hyväksi havaittu ja toimiva, sitä ei pidä lähteä muuttamaan. Uuden tekemisessä hyötyjen on oltava suurempi kuin haittojen.

Homma ei toimi, mikäli lisäämme vauhtia oravanpyörään ja lisäämme painolastia opettajille. Uutena isona painolastina on oppivelvollisuuden nostaminen 18 ikävuoteen. Kokoomus ei usko koulupudokkaiden ongelmien korjaamiseen oppivelvollisuutta nostamalla. Resurssit on laitettava jo olemassaoleviin rakenteisiin, opintien alkuvaiheessa.

Miten nykyiset päätökset ja vauhti vaikuttaa tulevaan? Viisainta olisi priorisoida. Hidastaa vauhtia. Lukuvuodesta toiseen kehitetään ja suunnitellaan sitä ja tätä. Keitä tällainen mieletön vauhti auttaa ja hyödyttää? Kuka sellaista toivoo? Esimerkiksi meillä on hyvää tarkoittava ajatus kielitietoisesta opetuksesta: idea siitä, että kaikissa oppiaineissa otetaan huomioon oppilaan kielitaso ja sitä kautta autetaan. Millä rahalla tällainen ohjelma ajateltiin kustantaa ja mistä ongelma kumpuaa? Ja ennenkaikkea, auttaako se lapsen suomen kielen opiskelua?

Kukaan ei tunnu pysyvän mukana. Kun opettajien stressi ja työpaine lisääntyy, se välittyy oppilaille asti. Oppilaat ovat hyviä aistimaan. Asia korjataan sillä, että hidastetaan aidosti vauhtia ja kuullaan opettajia. Annetaan opettajien palata perustyönsä pariin. Ei pompotella heitä kokouksesta toiseen, josta ei käteen jää muuta kuin paineita.

On uskallettava sanoa suoraan, että vastuu lapsista on nimenomaan vanhemmilla, ei kouluilla. Opettajien tehtävänkuvaan ei kuulu järjestyksenvalvonta. 

Yhdenvertaisuus on arvo, josta ei pidä tinkiä kouluissa. On pidettävä huolta siitä, että maahanmuuttajalasten ihmisoikeudet ja yksilövapaus toteutuvat kouluissa. Meidän ei pidä sallia esimerkiksi tyttöjen omia uintivuoroja tai uintikieltoja Helsingissä. Haluan pitää huolta siitä, että kaikki lapset saisivat jatkossakin samat mahdollisuudet olivat elämässä saadut kortit mitkä tahansa. Kukaan lapsi ei halua syntyä yhteiskuntaan ulkopuolisena. Epätasa-arvoisia rakenteita, vaikka hyvää tarkoittavatkin, ei saa päästää syntymään. Ne pitää purkaa. 

Vanhempien on hyväksyttävä arvot, joilla suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on 1960-luvulta lähtien rakennettu. Omille haitaillisille uskonnollisille ja kulttuurisille perinteille ei ole tilaa. Suomen koulutusjärjestelmää ja hyvinvointiyhteiskuntaa ei rakennettu sitä varten, että ihmisiä kohdeltaisiin eri tavalla heidän ihonvärinsä, etnisen taustansa, sukupuolensa tai uskontonsa vuoksi. Kaikki lähtevät samalta pisteeltä.

Kulttuurirelativismille ei ole sijaa. Toiset tavat ja arvot ovat arvokkaampia ja parempia kuin toiset ja sen sanomisessa ei ole mitään pahaa. En halua Suomeen yhteiskuntaa, jossa rinnakaisyhteiskunnille ja erioikeuksille annetaan vihreää valoa.

Oman paikan löytäminen ei koskaan ole kenellekään helppoa, ei yhdellekään pojalle tai tytölle. Me kaikki tarvitsemme eteenpäin työntäviä käsiä ja katseita. Niitä määrätietoisia katseita, jotka sanovat, että sinä pystyt siihen. Sinä pystyt siihen kaikista haasteista huolimatta. Usko niihin, jotka eivät myy sinulle tekosyitä. Usko niihin, jotka käskevät, että nouse omille siivillesi ja näytä, mihin sinusta on. Joskus näitä kannustavia katseita ja eteenpäin työntäviä käsiä ei löydy perheestä. Jotta opettajat voisivat toimia niinä eteenpäin työntävinä voimina, on heitä kuultava. Palataan perusasioiden äärelle. Annetaan aikaa ja tilaa opeille.

Ratkaisuja levottomien luokkien kohdalla on etsittävä avoimen määrätietoisesti. Opettajien on päästävä keskittymään ydintyöhönsä. Erityisluokkapaikkoja on löydyttävä silloin kun työrauha estää kokonaisen opetusryhmän etenemisen opetussuunnitelman mukaisesti. Voi kysyä; kuka haluaa laittaa oman lapsensa kouluun tietäen, että naapurikoulussa on työrauha?

Koulujen ja alueiden eriytyminen on pysäytettävä.