ISÄN RIKOS OLI ANTAA TYTTÄRILLEEN KURDINIMET JA SEN TAKIA HÄNET MURRETTIIN KIDUTTAMALLA – MILJOONAT KURDIT JAKAVAT KARUT TARINAT
Julkaistu alun perin Iltasanomissa.
POHJOIS-KURDISTANIN Hakkarin kaupungissa kurdilainen isä antaa 1970-luvulla lapsilleen kurdinimet, jotka rikkovat Turkin lakeja. Kun virkailija - tietämättään nimien olevan kurdilaiset - laittaa järjestelmään miehen kahden tytön nimet, jotka myöhemmin tunnistetaan kurdilaisiksi, alkaa isän kamppailu selviytymisestä.
Ronak valmistaa keittiössä ruokaa ja kertoo minulle kurdiksi isästään ja nimestään, joka tarkoittaa valoa ja valaistunutta. Siskon nimi Rojbin tarkoittaa selvännäkijää ja toivoa.
Isä antoi tyttärille nimet, jossa heijastuu kurdien tärkeä symboli ja valon lähde: aurinko.
Lapset saivat nimensä aikana, jolloin kurdien vaino ja sorto Turkissa oli voimakkaimmillaan. Kurdinimet, lehdet, kieli, musiikki, pukeutuminen, säätiöt ja kerhot olivat kaikki kiellettyjä. Systemaattista sortopolitiikkaa harjoitettiin ja harjoitetaan edelleen niin Turkissa, Iranissa, Irakissa kuin Syyriassakin.
Esimerkiksi vuonna 1923 allekirjoitetussa Lausannen rauhansopimuksessa, joka määritti Turkin valtion rajat, ei tunnustettu eikä erikseen mainittu kurdeja. Turkissa asui ainoastaan "vuoristoturkkilaisia".
Kurdialueet pidettiin köyhyydessä ja kurdit luku- ja kirjoitustaidottomina kaikkialla Kurdistanissa. Esimerkiksi vielä 1983 lapsikuolleisuus oli hyvin korkealla, jopa 30 prosentin luokkaa. Tiedän monia kurdiperheitä, omani mukaan lukien, jotka ovat menettäneet sisaruksensa hoidettavalle sairaudelle tai joiden perheenjäseniä on murhattu kaikissa niissä maissa, joissa kurdeja asuu.
Ronakin ja Rojbinin isä joutui vaikeuksiin nimiasian vuoksi. Isä vietiin pahamaineiseen Diyarbakirin vankilaan, jossa hänet kidutettiin. Ronakin ääni murtuu. Hän pyrkii pidättelemään kyyneleitään kertoessaan isänsä vankila-ajasta ja siitä, kuinka isälle oli huudettu: "Tämä on turkkilaisten maata, jossa puhutaan vain turkkia ja jossa lapsille annetaan vain turkkilaisia nimiä!"
ISÄ palasi kotiin neljän vuoden jälkeen murtuneena - mieli särjettynä. Isän rikos oli antaa tyttärilleen kurdinimet, jotta nämä muistaisivat taustansa. Hän lähetti tyttärensä poikien tapaan opiskelemaan yliopistoon, koska koki kouluttautumisen olevan avainasemassa kurdien aseman parantamisessa. Isä oli poikkeus oman ajan kurdiyhteisössä, jossa naisen asema oli kotona.
Pystyn samaistumaan ystäväni Ronakin tarinaan, vaikka olemme kotoisin eri puolilta Kurdistania. Myös minun isäni halusi parantaa kurdien asemaa ja muistuttaa lapsia juuristaan. Perheemme kuudesta sisaruksesta kolmella on kurdinimet. Ronakin isän tavoin, myös minun isäni on joutunut vankilaan kidutettavaksi. Myös molempien perhe on joutunut pakenemaan.
Synnyin Al-Tashin pakolaisleirissä, joka toimi yli 20 vuoden ajan kotina reilulle 12 000 kurdipakolaiselle. Leiri sijaitsi noin 100 kilometriä Bagdadista länteen. Leirin asuttivat Irakin ja Iranin sotaa pakoon lähteneet Iranin kurdit. Maiden välillä käytiin kahdeksan vuoden ajan täysmittainen sunnien ja shiiojen välinen sota.
En muista nähneeni isääni paljoakaan kotona, koska hän raatoi aamusta iltaan tulkkina sairaalassa, jotta perheemme ei näkisi nälkää. Saddam Husseinin hyökättyä Kuwaitiin 1990-luvun alussa ja Lähi-idän tilanteen käytyä yhä katastrofaalisemmaksi, osa päätti kokeilla onneaan Saudi-Arabian kautta.
Perheitä vaelteli tuntemattomilla mailla muutaman vuorokauden ajan ilman ruokaa ja vettä, kunnes Saudi-Arabian rajavartiosto tavoitti kurdit ja palautti heidät takaisin pakolaisleirille. Äiti kertoo, että kun hän sai vettä, hän ojensi pullon ensimmäisenä lapsilleen.
En voi koskaan unohtaa vanhempieni uhrauksia meidän lasten eteen. Saamme kiittää heitä Suomessa saamastamme turvasta. Vanhempieni uhraukset ja rakkaus ei ole ainutlaatuista, sen voivat todistaa miljoonat lapset, jotka eivät olisi tässä ilman vanhempiaan.
KURDIEN tarinat sorrosta, vankeudesta, kidutuksesta, köyhyydestä ja kouluttamattomuudesta eivät ole poikkeuksellisia. Kymmenet miljoonat kurdit jakavat samat tarinat.
Hirveiden tarinoiden keskellä on toivoa ja ihmisiä, jotka eivät anna periksi. Kurdit kaikkialla ovat tulleet enemmän yhteen ja mitä enemmän tahtotilaamme pyritään nujertamaan, sitä sisukkaampana seisomme. Olemme ymmärtäneet, että kouluttautuminen on paras aseemme.
Jo vanhempamme ymmärsivät, että taistelu kurdien oikeuksien puolesta käydään kynän avulla ei jatkuvan pakolaisuuden.