HUNNUTTAMINEN EI EDUSTA EUROOPPALAISIA ARVOJA


Julkaistu alun perin Pohjalaisessa.

Toissa perjantain Yleisradion jälkiviisaissa käytiin keskustelua burkan käytöstä Suomessa ja yleisesti Euroopassa. Musliminaisten kasvojen peittämistä puolusti erityisesti Maryam Abdulkarim vedoten eurooppalaisiin arvoihin pukeutua miten ja millä tahansa tavalla. Olemme vahvasti tästä eri mieltä, koska myös niin kutsutut "eurooppalaiset arvot" rajaavat ja poissulkevat sellaisia arvoja, jotka ovat vapauden ja demokratian kanssa ristiriitaisia.

Ehkä Abdulkarim ei ole huomannut eurooppalaisten arvojen pohjautuvan Euroopan juutalaiskristilliseen arvopohjaan, minkä merkityssisältö puolestaan laajeni valistuksen seurauksena ja on aina näihin päiviin asti taannut vahvat yksilönvapaudet jokaiselle Euroopassa asuvalle henkilölle. Oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun ovat eurooppalaisen kulttuuripiirin keskeisiä periaatteita.

Burkan ja kasvoja peittävien huntujen käyttö eivät kuitenkaan edusta eurooppalaisuutta sen perinteisessä merkityksessä. Islamilaisessa kulttuuripiirin perintönä naisten kasvojen ja ruumiin peittäminen ei viesti vapautta, vaan kontrollia. Äärimmäisen patriarkaaliset rakenteet Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan islamilaisissa maissa heikentävät naisten oikeutta olla oma itsensä myös pukeutumisen merkeissä.

Mielestämme on perin kummallista nähdä vapautena sellaiset uskontoon ja kulttuuriin liittyvät piirteet, jotka eivät edistä maahanmuuttajataustaisten kotoutumista, vaan pikemminkin identifioitumista omaksi ryhmäkseen. Kasvojen peittäminen ei myöskään edesauta muslimitaustaisten naisten työllistymistä ja kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan.

Suomalaiseen kuin eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva yksilönvapaus päättää omasta pukeutumisestaan. Burkan käyttö ei edistä tätä vapautta, koska burkan olemassaolon perusteet johtuvat vapautta rajoittavista alkuperusteista. Eurooppalaiseen kulttuuripiiissä ihmisten kohtaaminen tapahtuu kasvokkain, ei kasvoja peittämällä.

Haluamme jatkossa nähdä Suomen, joka tunnistaa ja tunnustaa eri kulttuurien arvokkuuden, mutta tekee myös rajavedon siihen, mikä ei ole hyväksyttyä tai toivottavaa suomalaisessa ympäristössä.


Kirjoittajat:

Manolis Huuki, valtiotieteiden kandidaatti

Pohjanmaan kokoomusnuoret


Seida Sohrabi (kok.), valtiotieteiden maisteri

Lähi-idän ja islamin asiantuntija


Eva Tawasoli (vihr.), terveydenhoitaja